Miia Moisio

Miia Moisio

sielunhoidon asiantuntija ja skeematerapeutti

Asiakastyökokemus

Kaiken työni lähtökohta on kokonaisvaltaisuus, jossa huomioidaan fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja henkis-hengellinen puoli ihmisestä. Pohjakoulutukseltani olen teologian maisteri ja tohtoriopiskelija, erityisosaamisalueeni on sielunhoito. 

Erityisosaaminen

Olen hyvin kiinnostunut ihmismielestä; siitä miten pahoinvointi voidaan psyykkisen työstämisen kautta muuttaa hyvinvoinniksi. Ihmismieli voidaan nähdä monimutkaisena juttuna, mutta itselleni se on tiivistynyt hyvin yksinkertaiseen muotoon; kun ihminen rakastaa itseään, hyväksyy itsensä ja on lähellä ydintään eli todellista itseään, hän voi hyvin.

Koulutus ja kielitaito

Suurimman osan työurastani olen tehnyt Helsingin yliopiston Teologisen tiedekunnan opetustehtävissä, erityisesti sielunhoidon soveltavien opintojen yliopisto-opettajana. Tuohon tehtävään minut vihittiin myös papiksi. Teologikoulutukseni lisäksi olen kouluttautunut skeematerapeutiksi, mindfulness- ja Asahi-, ryhmäliikunnan- sekä suomalainen eroseminaari-ohjaajaksi sekä suorittanut vuoden mittaiset psykofyysisen psykoterapian perusopinnot. Opettajan työtäni ajatellen olen suorittanut laaja-alaiset yliopistopedagogiikan opinnot.

Kielitaito: suomi ja englanti

Yhteydenotto: Tarkista vapaat ajat tai kysy lisää: 050-4023 273, miia.moisio@helsinki.fi
Osoite: Helsinki, Malmi