Marika Tynnilä

Marika Tynnilä

Taideterapeutti (ryhmätaideterapeutti), ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (opisk.) Taiteen maisteri, suunnittelija

Asiakastyökokemus

Taideterapeuttina olen enemmänkin taidetyöskentelyä yhtenä työkaluna käyttävä valmentaja, joka antaa asiakkaalle näkökulmasuuntia ja toisinkatsomisen paikkoja, ja auttaa näin eteenpäin itsetuntemuksen tiellä. Asiakkaan tarpeen ja tavoitteiden mukaan suunniteltujen tehtävänantojen avulla päästään tutkimaan oman ajattelua, tunteita ja asenteita ja niiden alitajuisiakin kerroksia. Taidetyöskentely voi olla piirtämistä, maalaamista, kirjoittamista, valokuvaamista, savityöskentelyä tai näiden yhdistelmää. Ratkaisukeskeisyys ja positiivinen psykologia on toimintani viitekehys.
Olen ohjannut taideterapeuttisia työpajoja lapsista aikuisiin. Kokemusta myös autismin kirjon lasten taideterapeuttisesta ohjaamisesta sekä taideterapeuttisista ryhmistä lastensuojelun piirissä oleville lapsille ja nuorille. Yksityisasiakkaat: lapset, nuoret, työikäiset.

Erityisosaaminen

Taiteenteon terapeuttisen hoivaavuuden ja käytännönläheisen ratkaisukeskeisyyden yhdistäminen. Empatia, läsnäolo ja objektiivisuus, kannustava valmennus.

Koulutus ja kielitaito

Taiteen maisteri, ryhmätaideterapeutti Aalto yliopisto, täydennyskoulutus, psykologian perusopinnot.

Kielitaito: suomi, englanti ja ruotsi.

Osoite: Helsingin keskusta.

 

Tarkista vapaat ajat tai kysy lisää:

Soita tai lähetä tekstiviesti: 050-4647 888

Lähetä sähköpostia: info@carelia.co

Facebook chat: facebook.com/carelia.co/

Instagram: instagram.com/carelia.co/